Toimitusjohtajan tervehdys

 

Hyvä lukija,

Teollisuuden paineilmatuotanto on merkittävä ympäristökuorman aiheuttaja. Teollisuus kuluttaa lähes 50 % kaikesta globaalisti tuotetusta sähköstä. Paineilman tuottamiseen kuluu 10 prosenttia teollisuuden sähköstä. Näin olleen lähes 5 % kaikesta globaalisti vuosittain tuotetusta sähköstä, noin 1400 TWh, kuluu teollisen paineilman tuottamiseen. Teollisuuden kasvu ja automaation voimakas lisääntyminen kasvattavat paineilman käyttöä noin 5,8 prosenttia vuosittain, jolloin myös sähkön kulutus kasvaa.

Teolliset toimijat ympäri maailman ovat havahtuneet siihen, että ympäristöämme ei voida enää kuormittaa nykyisellä tavalla. On löydettävä kestävää kehitystä ja ilmastotavoitteita tukevia teknologioita teollisuuden käyttöön ja sitä kautta tasapaino taloudellisten- ja ympäristötavoitteiden kesken.

Tamturbon perustava ajatus alkutaipaleelta asti on ollut tarjota ympäristöystävällinen tapa tuottaa paineilmaa teollisuuden tarpeisiin globaalisti. Olemme kulkeneet jo pitkän matkan perustamisvuodesta 2010 kehitystyön ja kasvun osalta, sekä rakentaneet asemaamme kohti maailmanlaajuisesti tunnettua teollisen paineilmantuotannon teknologiaedelläkävijyyttä ja globaalisti tunnettua yhtiötä.

Tänä päivänä Tamturbo on suomalainen kasvuyhtiö ja energiasäästöjä tuottava yhtiö, jonka vakiintunut asiakaskunta muodostuu globaaleista teollisuuden johtavista yrityksistä ja Tamturbon liikevaihdon kasvu on jatkuvaa. Toimitamme asiakkaillemme viimeisintä teknologiaa olevia, tehokkaita ja myös taloudellisesti kestäviä teollisen paineilman ratkaisuja maailmanlaajuisesti. Teknologiamme avulla asiakkaat saavat markkinan alhaisimmat kokonaiskustannukset teollisuuden paineilmalle.

Tamturbon öljyttömät paineilmakompressorit ovat syntyneet ainutlaatuisen ja edistyksellisen teknologiamme sekä innovatiivisen suunnittelutyömme lopputuloksena. Teknologiamme ylittävät huomattavasti vanhat teollisuusilmakompressoritekniikat sekä suorituskyvyltään että huomattavasti alhaisemmilla elinkaarikustannuksilla.

Tamturbon teknologia eroaa markkinaa dominoivasta teknologiasta olemalla ympäristön kannalta kestävästi suunniteltu. Sataprosenttisesti öljytön paineilmakompressorimme on pitkäikäinen, lähes huoltovapaa, energia- ja materiaalitehokas sekä täysin etävalvottava ja -ohjattava. Se säästää merkittävästi sekä ympäristöä että asiakkaidemme rahaa ja auttaa heitä samalla siirtymään kohti kiertotaloutta. Verrattuna perinteisiin ratkaisuihin Tamturbon teknologia tarjoaa asiakkaalle merkittäviä ja mitattavissa olevia energian- ja huoltokulujen säätöjä elinkaarensa aikana ja korkeaa luotettavuutta tuotantoprosessiin. Paineilmaratkaisumme on mahdollista ottaa käyttöön myös Air-as-a-Service-palveluna, jolloin asiakkaamme maksaa ainoastaan tuotetusta paineilmasta ilman investointia itse laitteeseen.

Asiakaskuntamme kasvaa jatkuvasti – 60 % tilauksistamme muodostuu olemassa olevista asiakkuuksistamme ja 40 % uusista asiakkuuksista, mikä kertoo asiakkaidemme tyytyväisyydestä ja luottamuksesta teknologiamme luotettavuuteen ja suorituskykyyn. Nykyiset avainhenkilömme ja osakkeenomistajamme ovat sitoutuneet yhtiön pitkäjänteiseen kehittämiseen. Tavoitteemme on jatkaa vahvaa kasvua globaalin myyntiverkostomme ja strategisten kumppanuuksiemme tuella.

Tamturbon vuoden 2023 taloudelliset luvut kertovat liikevaihdon voimakkaan kasvun kehityksestä. Liiketoimintamallimme skaalautuvuuden puolesta puhuu liikevaihdon ja bruttokateprosentin kasvu merkittävästi kiinteitä kustannuksia nopeammin.

Sijoittamalla Tamturboon pääset mukaan vaikuttamaan konkreettisesti siihen minkälaisen tulevaisuuden jätämme jälkipolvillemme.

Tule mukaan suomalaiseen teolliseen kasvutarinaan ja tee sijoitus, jolla on aito ympäristövaikutus!

Igor Nagaev
Toimitusjohtaja
Tamturbo Oyj